La Soule oli aikoinaan Ranskan pohjoisosien kylissä ja kaupungeissa pelattu pallopeli, jonka säännöt vaihtelivat lähes joka paikassa – tai puuttuivat kokonaan. Sen historia ulottuu ainakin 1100-luvulle, jolloin peli yhdistyi uskonnollisiin juhliin, pääsiäiseen tai joulun aikaan. Osallistujia saattoi olla kymmeniä, jopa satoja, ja peliin osallistuminen oli kunnian asia. La Soule ei ollut vain peli, vaan yhteisöllinen purkaus: fyysinen, arvaamaton ja äänekäs tapahtuma, jossa kilvoiteltiin kiihkeästi kylän tai perheen puolesta.
La Soule pelattiin suurella, usein epämääräisellä alueella – kylän keskuksesta pelloille, metsien halki tai jopa joen yli. Maalialue saattoi olla kirkon portaat tai tietty kivi kaupungin laidalla. Pallona toimi yleensä nahkainen, heinillä tai eläimen virtsarakolla täytetty pallo. Pelaajat yrittivät kuljettaa pallon omalle alueelleen joko juosten, heittäen, potkien tai kantamalla – ja kaikki tämä ilman virallista tuomaria. Fyysinen kontakti oli sääntö, ei poikkeus, ja loukkaantumisia tapahtui usein.
La Soulen kaoottinen ja vaarallinen luonne johti siihen, että viranomaiset – niin kirkko kuin hallinto – yrittivät kieltää sen toistuvasti. Pelit aiheuttivat vahinkoja, tappeluita ja joskus jopa kuolemantapauksia. 1700- ja 1800-luvuilla sääntely tiukkeni, ja lopulta peli katosi lähes kokonaan julkisesta elämästä. Mutta vaikka ottelut hiljenivät, muisto säilyi tarinoissa, lauluissa ja paikallisissa perinteissä. Se oli osa normandialaista kulttuuria, jota ei täysin voitu pyyhkiä pois.
1900-luvun lopulla La Soule teki paluun – ei enää väkivaltaisena välienselvittelynä, vaan osana historiallisia festivaaleja ja perinnetapahtumia. Paikalliset yhdistykset ovat alkaneet järjestää uudelleen ohjattuja ja turvallisempia versioita pelistä. Mukana ovat edelleen isot joukkueet, huudot ja yhteisöllinen into, mutta nykyaikaiset säännöt varmistavat, ettei kukaan enää loukkaannu vakavasti. Peliä pelataan erityisesti Normandiassa ja Bretagneessa, ja tapahtumat houkuttelevat matkailijoita, kulttuurin ystäviä ja entisaikojen hengestä kiinnostuneita.
La Soule ei ole enää alkuperäisessä muodossaan, mutta sen henki elää. Se muistuttaa meitä ajasta, jolloin urheilu ei ollut pelkästään sääntöjen seuraamista, vaan yhteisön ilmaisumuoto ja rituaali. Vaikka nykyajan versio on rauhallisempi, siinä säilyy alkuperäinen tunne – yhdessä tekeminen, spontaanisuus ja rajojen ylitys. La Soulen paluu osoittaa, että jopa kaoottisimmilla perinteillä voi olla paikka nykymaailmassa, kun ne mukautetaan turvallisesti ja kunnioittavasti. Se on jälleen osa yhteisöä – ei taistelukenttänä, vaan kulttuurisena voimavarana.